"Tää mun toinen koti on, paikka aivan verraton, en tiedä paikkaa rakkaampaa"

Lähes tulkoon vuosi sitten näihin aikoihin tein ehkä elämääni eniten muuttavan ostoksen. Oli lauantai ja koulun päätös päivä. Ulkona oli päättäjäisiin sopiva ilma, harmaata ja satunnaisia sadekuuroja. Olin vielä koululla, kun opettajatkin jo lähtivät lakkiaisiin. Juttelemassa ystävien ja aivan uusienkin tuttavuuksien kanssa. Vanhempani odottivat jo minua koulun pihassa. Sanoin moikat ja juoksin suurempia kastumatta auton kyytiin. Olin puhunut tästä kaupasta jo jonkin aikaa ystäväni kanssa ja päädyimme ostamaan. Olin hermona, rahoittajani (a.ka vanhempani) olivat juuri tuona päivänä valmiita antamaan tarvitsemani satalappusen, miten ystävälleni antama sana, että käymme yhdessä?

Lähdimme keskustasta, sateen lyödessä tuulilasiin. Suikkilantielle ja lopulta Artukaisiin. Hallin portit olivat auki ja ajoimme suoraan pääovien edessä olevalle parkkipaikalle. Sade oli jo lakannut, nousin autosta, otin mukaani vain lompakon. Hipsin eteenpäin. Avasin toimiston oven. Silmäni söivät kaikkea näkemääni, en osannut keskittyä mihinkään. Edellisten kausien pelipaitoja, pelaajien nimikirjoituksia, naamoja, joita tulisi tunnistaa... Varsinainen "tiski" oli tyhjänä ja muutenkin pallo hukassa näköisenä, joku huikkasi ystävällisen naishenkilön auttamaan allekirjoittanutta. "He-e-ei... Tuota kausikorttia, tuonne tuota kannattajakatsomoon..." Hän hymyili ja kertoi miten homma etenee, kyseli nimen ja osoitteen. Pyysi maksun ja antoi tositteen. En oikein enää osannut hermoilla, hymyilin vain vienosti. Vaikka samaan aikaan sisälläni alitajunnassa ilo pääsi valloilleen. Kävelin ulos voucherit ja maksukuitti kädessä. Sade oli lakannut ja kesäinen aurinko kimmelsi pihassa olevista vesilammikoista. Hymyilin ja heilutin papereita vanhemmilleni autossa. "Minulla on kausikortti HC TPS:n seuraavalle kaudelle. Ja vielä kannattajakatsomoon..."

Ennen kauden alkua oli pelon sekaista tunnetta ilmassa, ystäväni kanssa emme olleet koskaan ennen ollut kannatajakatsomossa. Itse olin pääasiallisesti pelejä seurannut piippuhyllyltä tai vastapäätä Mutkaa. Chäntit ollivat kaikki täysin vieraita, naamat ja ihmiset lähestulkoon vielä vieraampia. Ystäväni kanssa pidimme omaa hauskaamme ja olimme kuin muukalaislegioonan jäseniä. Hiljalleen kauden edetessä naamat ja nimet osasi yhdistää yhä paremmin, sekä tunnistaa pelistä tilanteet, joihin sopisi juuri tietty chäntti. Aloimme sulautumaan joukkoon...

Tuolloin vuosi sitten lauantaina en olisi missään nimessä pystynyt kuvittelemaankaan kuinka tärkeä paikka HK-Areenasta muotoutuisi, puhumattakaan kannattajista, joihin tutustuisin. Hallista tuli pakopaikka arjesta, sai keskittyä täysin muuhun. Itse kiekko peliin, kuin myös uusien ystävien kanssa kuulumisien vaihtamiseen. Jutteluun pelin kulusta, vitseistä ja naurusta. Yhtäkkiä löysin toisen kodin ja perheen. Pääsin osaksi suurempaa kokonaisuutta, jossa kuitenkin kaikki ovat täysin omia itsiään, ja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Mutta kaikkia yhdistää rakkaus mustavalkoiseen jengiin.

Kauden päätyttyä upeaan junnujen Suomen mestaruuteen, oli ilmassa niin suunnatonta riemua, että se on lähes sanoinkuvamatonta. Halauksia vaihdettiin, läpyjä, ilonkiljauksia. Illan edetessä iski myös valtava haikeus, näitä ihmisiä en tule näkemään lähes puoleen vuoteen...

Kauden aikana ja sen jo päätytyyä olen päässyt mukaan niin ikimuistoisiin hetkiin, etten olisi voinut aavistaakkaan. Viiltävä tuska loppumetreillä hävitystä pelistä, elämäni ensimäinen vierasreissu, pienten junnujen riemu Naantalin jäähallissa, mielenkiintoiset keskustelut joukkueen tilasta, Lista jatkuu loputtomiin. Ja kaikki tämä vain yhden kauden aikana. Mitäköhän kaikkea jatkossa seuraa...

Joten mikä oli se pointti koko tässä hommassa? Haluan kiittää sydämeni pohjasta väkeä Mutkassa, jotka toivottivat tällaisen untuvikon tervetulleeksi, kuin myös kaikkia teitä mahtavia ihmisiä, joihin olen tutustunut viime kauden aikana. Ensi kaudella nähdään, sillä en mistään hinnasta jätä ostamatta kannattajakausikorttia Mutkaan. En mistään.

Tämän rakkaan taideteoksen sain yhdeltä upealta ihmiseltä, johon tutustuin kauden aikana. Kiitos sinulle :)

We Are The Champions

Pulssi kiihtyy, talven jäljiltä jääneet säärikarvat nousevat pystyyn. Iho kananlihalla.
Tuhannet valot loistavat pimeästä. Pienet tähdet varjelemassa tulevia tunteja. Hiljaista. Käsikarvat pystyssä. Sanattomana, mykistyneenä kauneudesta. Samaan aikaan valtavan rauhaisana, että sisuskaluja jyytävän jännityksen varassa, lähellä pyörtymistä. Tämä on se ilta. Kävi miten kävi, jotain ikimuistoista on tapahtumassa. Tippa linssissä.

Sanoja ei tarvita sen enempää. Loppu on historiaa.

Loppuun asti

Runkosarja on lähestymässä loppuaan, kymmenen peliä jäljellä. Eihän runkosarjan päättyminen tietenkään Liiga kiekon loppumista tarkoita. Mitä nyt Turussa ja muutamalla muulla paikkakunnalla. Kauden kääntyessä ehtoopuolelle Tepsin osalta olen hieman miettinyt sitä miten suhtautua näihin viimeisiin otteluihin.

Jokunen tovi sitten sijoitus oli 14. ja runkosarjan viimeinen. Ajattelin että okei vedetääs tämä kausi kunnolla vihkoon. Ollaan samantien Suomen huonoimpia ja sitten kun se olosuhteiden myöntämä finaalinen pohja on saavutettu on suunta ainoastaan ylöspäin. Mielessä kummitteli edeltävien kausien sijoitukset runkosarjan toiseksi viimeisiksi.  Missään vaiheessa Suomen mestaruuden jälkeen, kaiken tämän tarpomisen keskellä ei paikallinen palloseura ole jäänyt runkosarjan viimeiseksi. Toiseksi viimeiseksi kyllä... Miten kurssi voitaisiin saada ylöspäin jos pohjaa ei ole vielä koettu?

Mutta sitten tapahtui jotain. Tuli voitto ja tuli toinenkin. Viisi pistettä ja sijoitus nousi. Tuo hyvinkin tuttu sijoitus 13 lankesi jälleen Tepsin osaksi. Olisiko tämänkin kauden jälkeen sama rumba edessä? Lupaukset uudesta nosteesta ja ensi kaudella menestymisestä, vain tammikuussa huomatakseen että ei siinä nyt sitten käynytkään niin. Toivon sisimmässäni että tuo synkkä aika oli tarpeeksi pohjamudissa ryömimistä ja se pohja olisi tullut tarpeeksi tutuksi että kurssi voitaisiin suunnata ylöspäin. Synkkä hetki ja häpeä ei kestänyt koko kevättä ja kesää, tai loppukautta. Se kesti muutaman kuukauden. Tuona aikana ei tullut pisteitä ja sijoitus valui ansaitusti sinne viimeiseksi. Oli skandaalia ja kohua monenlaista, pelaaja siirtoja ja fanien haukkumista. Kunnes homma lähti käyntiin juuri sen verran että jumbo sijalle sai vilkutettua näkemiin.  

Ja nyt? Ensi kauden joukkueen rakennus on jo alkanut. Monien peräänkuuluttama jatkumo on laitettu vireille. Voi jopa olla että kauden loppuun pelaavasta joukkueesta puolet pelaa myös seuraavalla kaudella? Sehän olisi kai hyvä juttu? Pelaajat pelaavat ennen kaikkea tulevaisuutensa eteen. Siitä saavatko he näytönpaikkansa kautta mahdollisuuden myös ensi kauteen, onko heistä siihen mihin heidät halutaan? Itseasiassa pelaajien sisäänajo kauden lähestyessä loppua on ihan fiksu veto, kun tiedetään jo ennen kauden alkua millainen kaveri on kyseessä ja mitä hän voi antaa, niin kauden alun jälkeen ei tule valtaisaa floppi-ilmiötä ja suuret hankinnat lähde häntä koipien välissä uusiin ympyröihin.

All this been said, lähden luottavaisin mielin katsomaan vielä viimeisetkin kotipelit kausikortti onnellisesti takataskussa. Ja sinne se löytää myös ensi kaudella, koska olen lähes varma että nyt on paska kiintiö tältä osin tullut täyteen ja suunta todellakin on ylöspäin.